Ite oon asian joutunu kokemaan, valitettavasti, koska oon tällänen isokokosempi tyyppi. Mua kiusas lähinnä vaan yks ihminen, mut kyllä siihen väillä muitakin liitty. Niinku esimerkiksi mun silloinen paras kaveri, tai no, eihän sitä voinu kaveriksi sanoa. Mua nimiteltii mm. Läskiksi, rumaksi, tyhmäksi, lihapullaksi, virtahevoksi. Tota kiusaamista kesti 5½ vuotta, eli melkeen koko ala-aste. Eniten loukkas sana läski, koska se on jääny parhaiten mieleen. Se kiusaaja, sanottakoon hänen nimeksi nyt vaikka Elias. Tutu toki tietää tän henkilön oikean nimen, mut en nyt rupee julkistamaa sitä.
Ensimmäisellä tai toisella luokalla piti lähettää ystävällinen kirje luokkakaverille, ja ne arvottiin kenelle ne lähetetään. En muista kenelle ite lähetin, mutta Elias lähetti mulle. Ne kirjeet tuli ystävänpäivänä, ja ne oltiin lähetetty postin kautta vähän aikasemmin.
Mun kirjeessä luki jotain tällästä; "Sä oot niin tyhmä ja ruma ja läski. Miks kukaan haluu leikkii tollasen kanssa." Ja sitten siihen oltiin piirretty kuva missä oli pyöreä tyyppi, joka näytti aika yksinäiselt yms.
No, mä tulin tosi surulliseks siitä kuvasta ja tekstistä. Mulla oli silloin kavereita, joten ihmettelin aika paljon sitä kirjettä. Näihin kavereihin lukeutuu mm. Netta:)
Sitten kolmosella alko sellanen juttu, että ainaku Elias oli pitämässä ovee auki muille ku mentiin ruokalaan, niin heti ku mä kuljin siit ovest niin se sano "hyi" ja lähti pois. Tota jatku varmaa nelos-luokalle asti.
Siinä 4.-5. luokan vaihteessa se kiusaaminen pahentu, ja aloin itekki tajuumaan sen paremmin. Siitä asti mä oon kuvitellu, etten voi oikeen luottaa täysil kehenkää meiän koulussa, koska ne varmasti vihaa mua, koska oon lihava.
Vitosluokalla yritin myös kuristaa itteni, ja täytyy sanoo et oon ehkä liiankin ilonen etten tehnyt sitä. Mut sillon se tuntu järkevältä. Silloin alotin itkemään lähes joka päivä, aina samasta asiasta. Alotin kans kirjottamaan mun fiiliksistä ja kaikesta. Ainaku itkin, niin samalla kirjotin.
Mun porukoista kukaan ei huomannu, että olin joten kuten masentunut, koska en kertonu siitä kenellekkään, paitsi sille "kaverille", jonka kans aloin kaveeraamaan 3. luokalla. Sit tavallaan hylkäsin Netanki, ja seki harmittaa tosi paljon :-/
Se kaveri oli muka kuitenkin niin UJO ettei se pystyny kuulemma puolustaa mua. Kuitenkin vaan olin sen kaveri, älkää kysykö miks. Toisin sanoen mulla ei ollu ketään puolustajaa, ja yksin en uskaltanu, koska tuntu niin pahalta.
Yks päivä kuitenkin (kuudennen luokan puolvälissä) mä kirjotin A4 kokoselle paperille ns. "kirjeen" jota kenenkään ei pitäny nähä, mutta äiti sen kuitenkin sitten näki, ja se luuli, että oon kirjottanu sen luettavaks.
Noh, äiti otti rehtoriin yhteyttä (joka oli myös mun oma opettaja) ja kerto miten asia oli.
Se kirje oli kieltämättä aika dramaattinen, mut kuitenki totta.
Seuraavan päivänä mut kutsuttiin johonki huoneeseen juttelemaan asiasta. Kerroin että asiat oli huonosti, ja reksi käski Eliasta pyytämään anteeksi samantien ja huusi sille, että ei enää ikinä haluu tällästä uudestaan.
Se oli ehkä maailman parhain päivä, jos nyt miettii tarkemmi. Mul tuli samantien parempi mieli ku kuulin sanan "Anteeks."
Siit lähtien mul on ollu parempi mieli, paitsi sen mun "kaverin suhteen", mut nyt seki on jättäny mut rauhaan mun luokanvaihdoksen jälkeen. Nykyää mä oikeesti tykkään mennä kouluu, siin mieles et nyt siel on kivempaa seuraa ku joku tyhmä joka haukkuu mua itsekkääks typeristä syistä ja sen mielestä kaikki mistä mä pidin oli paskaa ja mä en osannu meikata enkä laittaa hiuksii enkä käyttää hienoi vaatteita.. Kaduttaa et ees tutustuin siihen.
Mut kuitenkin, en aio ikinä kiusata ketään, en ees harkitse asiaa, vaikka kuinka hiton ärsyttävä tyyppi oliski. Jos mua ottaa päähän joku tyyppi, niin kerron siit sitten jollekkin muulle ja sitte se on vaan meiän välinen tieto.
Vaikka kuinka ruma, kaunis, lyhyt, pitkä, laiha, lihava, tyhmä, viisas, erilainen tai samanlainen olis, niin kiusaaminen on mun mielestä niin VÄÄRIN.
Mä en haluu, että ketään kokee sitä samaa mitä mul tapahtu. Oon toki kuullu paljon, paljon pahempiaki tapauksia, mut en haluu että ketään kokis ees pientä kiusaamista, koska se on niin loukkaavaa ja se sattuu oikeesti.
Maailman nuoristaki suuri osa tekee sen takia itsemurhan, koska ne ei kestä enää kiusaamista.
Jos mä olisin ollu se kiusaaja, jonka takia joku tappo ittensä, niin mä ainaki olisin masentunu, ku olisin saanu kuulla et se ketä kiusasin, on kuollut, koska ei kestänyt mua enää.
Mua olis jääny vaivaamaa toi ikuisesti. Niinku mua nyttenkin vaivaa vaan kun näänki Eliaksen. Tulee kaikki paha mielee samantien. Oon muutenki niin epävarma itestäni, etten oikeen uskalla tehä mitään rohkeeta & itsevarmaa.
Kiusaaminen teki musta ujon, hiljasen ja tälläsen, jota en haluis olla.
Jokasen pitäs oikeesti ajatella, ennen ku menee sanomaa jotai ei-niin-kivaa toiselle, koska se toinen voi oikeesti muistaa sen koko loppuelämän. Mäkään en oo vielä unohtanut mitään mitä mulle on sanottu.
Kuitenkin, oon ihan liian onnellinen siitä, etten päättäny mun elämää sillon, kun mun piti. Mä olisin jättäny perheen, suvun, kaverit, lemmikit ja kaiken tänne. Muut kaverit tuki mua ihan koko ajan, ja sai mun mielen paremmaks. Harmiks nää kaverit ei ollu puolustamas sillo ku sitä oltais tarvittu, koska ne ei voinu. Jos Jemppu, Viivi, Sofia, Nea ja nämä kaikki olis ollu mun kans sillon ala-asteella, samassa koulussa, niin mä en olis koskaan ees harkinnu itteni tappamista, koska olisin menettäny noi kaikki. Ja tiedän et jokaikinen noista olis puolustanu mua, koska mulla on vaan maailman parhaimmat kaverit. Ja noi ed.mainitut ihmiset on yksii mun elämän tärkeimpii ihmisii, joiden kanssa pystyn oikeesti puhumaan kaikest koetusta, toisin kuin porukoiden kans pystyn puhuu näin herkkäluontosist asioist tosi huonosti.
Oon kans varma, et jos olisin tuntenu Juulian & Netan vähän paremmin sillon, niin neki olis varmasti ollu mun puolella.
Mutta kuitenkin, mielipide joka mul ei tuu koskaa muuttumaan, on se, et kiusaaminen on kamalaa ja ketään ei sitä ansaitse. Ei ees ne kiusaajat ite, vaiks haluaisinki, että niil olis jonkinnäköne käsitys siitä, mitä se oikeesti oli.
Kiusaamista kuitenki tapahtuu joka päivä, mä tapaan välillä ihmisiä, joilla on aika samanlainen tausta ku mulla. Välil myös luen tälläsistä tapauksista ja muutaman tunnenkin oikeen hyvin, ja se on hirveetä kuunneltavaa, kun ihan kuka vaan kertoo omista kokemuksista kiusaamisesta.
Mutta, tää olis tässä, rakastan mun kavereita & perhettä, koska ne autto mua kestämää tän kaiken paskan mitä mun niskoille sillon tuli :)
SEE YA!♥
Itkin kun luin sinun tunteista tosi hienoa kun pystyt niistä kirjoittamaan.
VastaaPoista